LÄÄKEMUODOT JA LÄÄKKEIDEN ANNOSTELUTAVAT
 Opintojakson tavoitteet ja arviointi
 Opiskeluohjeet ja tutorointi
 Opintojakson sisältö
 Tehtävät
 Linkit
 Haku
 Lääkehoidon pääsivulle
Vammaisty÷

Vammaistyön koulutusohjelmaopinnot suoritettuaan tavoitteena on, että lähihoitaja tietää vammaisten lääkehoidon pääperiaatteet, lääkkeen tarkoituksen, antotavan ja vaikutuksen sekä sivuvaikutukset, ja osaa työryhmän jäsenenä toteuttaa lääkehoitoa annettujen ohjeiden mukaisesti.

Vammaistyössä lähihoitajan tulee erityisesti tuntea epilepsia sairautena. Epilepsialla tarkoitetaan taipumusta saada aivoperäisiä kohtauksia, joihin voi liittyä tajunnan häiriöitä ja kouristuksia. Epilepsian lähtökohdan sijainnista ja leviämisalueesta riippuu, minkälaisia oireita kohtauksen aikana ilmaantuu. Jos oireiden ja/tai aivosähkötoiminnan muutosten perusteella kyseessä on paikallinen häiriö aivoissa, kutsutaan kohtauksia paikallisalkuisiksi eli partiaalisiksi kohtauksiksi. Nämä kohtaukset voivat yleistyä toissijaisesti häiriön levitessä kauttaaltaan molempiin aivopuoliskoihin. Aivosähkötoiminnan häiriintyessä äkillisesti ja yhtäaikaisesti molemmissa isoaivopuoliskoissa, kohtauksia kutsutaan primaaristi yleistyviksi kohtauksiksi.

Epilepsian hoitona on säännöllinen ja pitkäaikainen lääkitys, joka suunnitellaan jokaiselle erikseen. Lääkehoitoa aloitettaessa kokeillaan yhtä lääkettä, joka valitaan kohtaustyypin mukaan. Tavoitteena on löytää matalin tehokas annos, jolla kohtaukset pysyvät poissa.

Paikallisalkuisen epilepsian lääkehoito
Okskarbatsepiini, karbamatsepiini, lamotrigiini, fenytoiini ja valproaatti ovat tehokkaita toissijaisesti yleistyvien kohtausten estossa. Gabapentiinia, klonatsepaamia, klobatsaamia, levetirasetaamia ja tiagabiinia käytetään lisälääkkeenä paikallisalkuisissa kohtauksissa, kun ensisijaislääkkeillä ei saada toivottua tehoa. Koska tehossa lääkkeiden välillä ei ole merkittäviä eroja, valintakriteerinä käytetään usein vähäisiä haittavaikutuksia ja hoitokustannuksia.

Suoraan yleistyvän epilepsian lääkehoito
Yleistyvien tajuttomuuskouristuskohtausten, tyypillisten poissaolokohtausten, myoklonisten kohtausten ja atoonisten kohtausten ensisijaislääke on valproaatti.

Epilepsialääkkeiden annostus on aina yksilöllinen ja sopivan ylläpitoannoksen seurannassa käytetään apuna pitoisuusmäärityksiä, verenkuvaa ja maksa-arvoja. Kun lääkitys on ollut käytössä pitempään eikä sivuvaikutuksia ole havaittu, voidaan rutiininomaista laboratoriokokeiden seurantaa vähentää. Lähihoitajan työssä lääkkeiden vaikutusten ja sivuvaikutusten tarkkailu, ja niistä tiedottaminen on hyvin tärkeää varsinkin silloin, jos vammainen itse ei kykene kuvailemaan lääkkeiden vaikutuksia.Lääke voidaan joskus joutua vaihtamaan sietämättömien sivuvaikutusten vuoksi. Lääkäri punnitsee lääkkeiden hyödyt ja haitat ennen lääkkeen vaihtoa. Myös useamman lääkkeen yhteiskäyttö tuo tullessaan lisääntyviä sivuvaikutuksia, mutta joskus on pakko turvautua yhdistelmälääkitykseen.

Henkilöillä, joilla on hankalahoitoinen epilepsia, voidaan pitkittynyt kohtaus laukaista antamalla diatsepaamia peräsuoleen rektiolina (Stesolid). Rektiolin antaa henkilö, jonka täytyy hallita antotekniikka ja tietää, milloin kyseisen henkilön kohtaus on poikkeuksellisen pitkä ja vaatii lääkkeen annon. Rektiolit määrää hoitava lääkäri, joka yhdessä hoitajan kanssa myös ohjaa oikean käytön. Stesolidia ei tulisi käyttää henkilöillä, joilla kohtaukset laukeavat ilman lääkitystä eikä niitä tulisi käyttää estämään kohtauksia. Sivuvaikutuksena diatsepaamin käytöstä saattaa esiintyä hengityslamaa. Ylenmääräinen diatsepaamin käyttö voi johtaa riippuvuuteen sekä diatsepaamin tehon laskuun, jolloin varsinaisessa hätätilanteessa lääkitys ei tehoakaan normaalilla tavalla.

Lisätietoa voit saada Kehitysvammahuollon tietopankista osoitteesta http://www.saunalahti.fi/kup/syndroma/epileps.htm